Historia

Saaristolaiselämyksiä jo vuodesta 1966 alkaen

Mökinvuokrauksella on Niinisaaressa pitkä historia. Eija ja Aaro Okkola rakensivat ensimmäisen lomamökin Saimaan saaristoon jo ennen kuin Niinisaareen oli lossiyhteys. Saksalaisten ja muiden matkailijoiden löydettyä mökit toiminta laajeni muun tilan pidon ohella pikkuhiljaa. Eijan ja Aaron pojan Heikin astuessa tilan isännän saappaisiin 1984 ja Paulan muuttaessa tilalle 1985 mökinvuokraus alkoi saada entistä tärkeämmän roolin tilan toiminnassa.

Ravintola Niinipuu avasi ovensa vanhassa navettarakennuksessa 1991. Mökkien peruskorjaukset, laajennukset ja uusien mökkien rakentaminen ovat pitäneet Paulan ja Heikin jatkuvasti kiireisenä. Kaikki mökit ja huvilat ovat arkkitehtuuria opiskelleen Heikki Okkolan suunnittelemia.

Okkolan historia

1924

Johannes Okkola osti Repola-tilan. Johannes oli pappilan torpparin poika. Alkupääomaa hänellä oli 50 markkaa

1950-luvulta 1970-luvun alkuun saakka

Tilalta myytiin matkustajalaivoihin halkoja ja jäitä

1965

Eija ja Aaro aloittivat mökkivuokrauksen maatalouden sivuelinkeinona. Ensimmäinen  mökki ”Muikkula” valmistui

1968

Kapulalossi Niinisaareen

1975

Puumalan eteläinen saaristotie valmistui

1984

Sukupolvenvaihdos tilalla, Heikistä tuli isäntä

1985

Ylössaaren mökit sähköistettiin

1985

Emäntä tuli taloon, Paulan ja Heikin häät

1989

Viimeiset emolehmät pois, navetta tyhjeni ja remontti alkoi navetassa

1991

Niinipuun alakerta valmistui

1992

Maatilahallitus:  kunniakirja erinomaisesta maaseutumatkailukohteen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä maaseudun rakennuskulttuurin edistämisestä

1993

Puumalan Yrittäjät ry: Vuoden Yrittäjä

1993

Ensimmäiset ns. kaikin mukavuuksin olevat mökit valmistuivat (Hessula, Aapola, Luotola)

1994

Niinipuun Vintti valmistui, suositut sunnuntailounaat alkoivat

1995

Mikkelin lääninhallitus: Mikkelin läänin matkailupalkinto

2017

Mikkelin Seudun Matkailupalvelu ry: Vuoden Matkailutekopalkinto