Kalliolle korkealle, rakensin minä majani

Todella uniikkia huvila-asumista arvostavan valinta on Kalliola. Nimensä mukaisesti kallion päällä sijaitsevassa mökissä on paitsi perusmukavuudet, myös kaksi saunaa, tiskikone ja pyykkikone. Kaksikerroksisen mökin alakerrassa keittiö ja ruokailutila sijaitsevat pari rappua muuta kerrosta alempana. Alakerrassa on myös yksi makuuhuone, kaksi muuta makuuhuonetta ovat yläkerrassa. Mökin ympäristössä on runsaasti korkeuseroja.

Kuten kaikki mökkimme, myös Kalliola on omassa rauhassaan Saimaan rannalla. Mökin ranta, puulämmitteiset saunt ja soutuvene ovat vain sinun käytössäsi ilman erillistä maksua koko lomasi ajan. Polttopuut tulevat PEFC-sertifioidusta lähimetsästämme. Huom. ulkosauna ei ole käytössä talvisin laattojen jäätymisen johdosta.

Kalliola on enimmillään kuudelle hengelle. Kalliolan vuokra on 168 €/vrk. Omat lakanat & pyyhkeet voi tuoda mökkilomalle itse tai tilata ne meiltä hintaan 13 €/hlö. Mökin loppusiivouksen voi hoitaa itse tai maksaa siivousmaksun 120 €. Siivousvälineet löytyvät mökistä. Mahdollisesta kylpypaljun tmv. tuomisesta mökille tulee sopia aina erikseen meidän kanssamme.

Varauskalenteri

Voit aina myös lähettää viestiä paula@okkola.fi tai soittaa 0500 259 378 tai käyttää yhteydenottolomaketta. Jos haluamaasi aikaa ei ole vielä avattu verkkokauppaan, ota suoraan yhteyttä.

KALLIOLA MÖKIN PERUSTIEDOT

henkilömäärä

1-6

pinta-ala:

96m²

huoneet ja tilat: 

3 mh, keittiö, olohuone, terassi, parveke, sisä-wc, sisäsauna ja ulkosauna

lemmikkieläimet:

Tervetulleita ilman lisämaksua!

hinta/vrk:

168 €

HUOM:

Ulkosauna ei ole käytettävissä talvisin laattojen jäätymisen takia.

best dog friendly hotels in Puumala
Puumala hotel where dogs stay free
  • Takka
  • Soutuvene
  • Puulämmitteinen sisäsauna
  • Puulämmitteinen ulkosauna
  • Oma tulipaikka
  • Oma laituri
  • Kylmä ja lämmin vesi
  • WC (sisä-WC)
  • Suihku
  • Hiustenkuivain
  • Pyykinpesukone
  • Radio
  • TV
  • Pölynimuri
  • Leivänpaahdin
  • Vedenkeitin
  • Kahvinkeitin
  • Mikroaaltouuni
  • Astianpesukone
  • Sähköliesi
  • Jääkaappi-pakastin
  • Astiasto kuudelle
Palaa